Helsingin keskustassa ammuttiin eilen illalla laukaus, joka pysähtyi luotiliiveihin. Ensitietojen mukaan 16-vuotias olisi ampunut laukauksen kohti 19-vuotiasta.
Poliisin alkutietojen mukaan ampumatapaus olisi tapahtunut Tennispalatsissa Finnkino-elokuvateatterissa sisällä. Tennispalatsin henkilökunnan käsitys on Finnkinon mukaan kuitenkin se, että laukausta ei ammuttu teatterin sisällä.
– On ollut tilanne, jonka henkilökunta on kokenut uhkaavaksi ja ovat olleet poliisiin yhteydessä, kertoo kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila MTV Uutisille.
Wolf-Mannila kertoo haastatelleensa asiasta työntekijöitä asiasta ja hänen tietonsa perustuvat työntekijöiden kertomiin havaintoihin. Arki-iltoina ei kello yhdeksän aikoihin elokuvateatterissa ole enää paljon ihmisiä.

Mediahub
Lue myös: Elokuvateatterissa ammuttiin keskellä Helsinkiä: Epäiltynä 16-vuotias – uhrilla oli luotiliivit
Poliisi: Tiedot tarkentuvat tutkinnassa
Rikosylikomisario Ritva Elomaa kertoo MTV Uutisille, että poliisin tiedot tapahtumista perustuvat alkutietoihin. Varmaa on, että on ammuttu yksi laukaus, joka on pysähtyi uhrin kantamiin luotiliiveihin. Tapahtumien yksityiskohtia selvitetään, ja esimerkiksi valvontakameratallenteista odotetaan paljastuvan, mitä missäkin on tapahtunut.

