Ford laajentaa Mustang-mallistoaan ensimmäistä kertaa 55 vuoteen. Legendaarinen ponitunnus nähdään täyssähköisen Mustang Mach-E -katumaasturin keulalla. Auto saapuu Suomeen vuoden 2020 lopulla.
– Henry Ford kertoi kaikkien aikojen ensimmäisessä Detroitin autonäyttelyssä, työskentelevänsä jonkin sellaisen asian parissa, joka iskisi kuin monihaarainen salama, sanoo Fordin hallituksen puheenjohtaja Bill Ford.
Tämä asia oli Ford Model-T eli tuttavallisemmin T-Ford. Ford näkee uudessa Mustang Mach-E:ssä paljon samaa kuin autojen teollisen valmistuksen uranuurtajana pidetyssä T-mallissa – siksi onkin erikoista, ettei Ford päättänyt ristiä autoa hallussaan olevalla Model E -nimellä.
Jopa 600 kilometriä latauksella
Mustang Mach-E:n saapuessa markkinoille loppuvuodesta 2020, siihen on saatavissa kaksi akkukokoa, 76 kWh sekä 100 kWh. Auton saa taka- tai nelivetoisena, ja voimanlähteenä toimivat kestomagneettimoottorit.
Pidemmän toimintasäteen akustolla varustetun takavetoisen Mustang Mach-E -mallin sähköisen ajon toimintamatka on jopa 600 kilometriä uuden WLTP-mittausprosessin mukaisesti. Lippulaivamalli on nelivetoinen.
Mustang Mach-E:n akusto on sijoitettu kilpailijoiden tapaan auton alustaan matkustamon alle.
– Akkuteknologian kehittyminen oli kriittistä, jotta pystyimme tuottamaan Mustang Mach-E:n, toteaa Euroopan-Fordin sähköautoista vastaava johtaja Ulrich Koesters.
Euroopassa tarjolle on tulossa myös tehokkaampi ja vääntävämpi GT-malli.
Auton ajotilat – Whisper, Engage ja Unbridled – tarjoavat Fordin mukaan "hienosäädettyä ajodynamiikkaa paketoituna yksilöllisesti aistittavaksi elämykseksi". Ominaisuuksiin kuuluu kullekin ajotilalle ominainen reagointi, kuten urheilullisempi ohjaus, valaistus, yksilöllinen äänimaailma ja ajotapaan säätyvä mittariston näkymä.

