Futuristin mukaan esimerkiksi ilmastonmuutos, ekokriisi ja väestönkasvu muuttavat maailmaa sekä nyt että tulevaisuudessa.
Tulevaisuuden tutkija, kauppatieteiden ja viittä vaille sotatieteiden tohtori Elina Hiltunen listaa teoksessaan Mitä tapahtuu huomenna? -maailmaa muuttavia megatrendejä.
Listalta löytyvät muun muassa ilmastonmuutos, ekokriisi, väestönkasvu sekä vaurauden ja kulutuksen kasvu.

Megatrendeillä tarkoitetaan globaalia trendiä, joka on nähtävissä jo nykyhetkessä ja vaikuttaa pitkäaikaisesti.
– Nämä ovat isoja asioita, jotka ovat vaikuttaneet jo pitkään maailmassa ja vaikuttavat myös tulevaisuudessa. Ajatuksena on se, että näiden sisällä tapahtuu myllerryksiä ja uusia suuntauksia, Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Hiltunen selventää.
Teoksessa avataan megatrendejä tarkemmin värikkäiden infograafien kautta. Esimerkiksi kaupungistumisen arvioidaan kiihtyvän edelleen ja kirjan mukaan 20 vuoden päästä yli kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa.
Nämä 12 ruokaa voivat olla tulevaisuudessa harvinaisia
Ilmastonmuutos tulee Hiltusen mukaan näkymään myös monien ruoka-aineiden saatavuudessa. Sadot pienenevät, minkä vuoksi hinnat nousevat.
Lopulta jotkut ruoka-aineista voivat hävitä kokonaan. Tällaisia ruoka-aineita ovat esimerkiksi kahvi, suklaa, viini, vehnä, banaani ja soija.
– Vehnän osalta esimerkiksi sadot pienenevät, hinnat nousevat ja sitten mietitään, missä voimme vehnää kasvattaa. Nämä ovat sellaisia asioita, että ne eivät heti tule häviämään, mutta sadot vähenevät ja se vaikuttaa saatavuuteen.

