VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia! Maisie Williams ei ollut uskoa seksikohtaustaan todeksi.
Suosikkisarja Game of Thronesin viimeinen tuotantokausi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Edellisessä jaksossa nähtiin sarjan hahmojen valmistautuvan edessä odottavaan taisteluun.
Maisie Williamsin näyttelemä Arya Stark aiheutti kohun harrastamalla seksiä ensimmäistä kertaa. Aryalla on ollut jo pitkään läheinen suhde Gendryn kanssa, joten osa faneista iloitsi, kun hahmot viimein päätyivät yhteen.
Osalle katsojista Aryan seksikohtausta oli vaikea sulattaa, sillä hän oli sarjan alussa vasta lapsi. Sosiaalisessa mediassa kohtausta kummasteltiin ja osa piti sitä suorastaan pöyristyttävänä.
– Kun katson Aryaa ja Gendryä tietäen, että Maisie Williams on 22, mutta mielessäni hän on yhä 12.
– Game of Thronesilla ei ollut mitään oikeutta näyttää meille Aryaa alasti. Ei mitään oikeutta.
Maisie Williams, 22, aloitti sarjassa 11-vuotiaana. Sarjan viimeisellä tuotantokaudella Arya Stark on 18-vuotias.
LUE MYÖS: Maisie Williams teki hurjan juonipaljastuksen Game of Thronesista – olikin pilaa
Williams kertoo Entertainment Weekly -sivustolla, ettei aluksi ottanut kohtausta tosissaan.
– Luulin, että se oli vitsi, Williams sanoo.
Pian hänelle kuitenkin selvisi, että kohtaus todella tehdään.

