Aktiivisuusrannekkeet ja älykellot ovat yleistyneet nopeasti. Markkinoilta löytyy vaihtoehtoja moneen makuun, ja vívomove on vaihtoehto sieltä tyylikkäämmästä päästä.
Tykkäsimme
- Tyylikkäästä ulkonäöstä
- Yksinkertaisesta käytettävyydestä
- Ei tarvetta lataamiselle
Emme tykänneet
- Päivyrin puuttumisesta
Hinta alkaen 179 €
Testikello 319 €
Ihmiset haluavat mitata omaa aktiivisuuttaan ja liikkumistaan monella tavalla. Esimerkiksi aktiivisuusrannekkeet ja älykellot tarjoavat tähän helposti mukana kulkevan vaihtoehdon. Lisäksi nämä laitteet "vahtivat" käyttäjänsä aktiivisuutta ja muistuttavat riittävästä liikkumisesta päivän mittaan. Varsinaisissa älykelloissa on toki myös laaja kattaus muitakin ominaisuuksia.
Useat rannekkeet ovat varsin siroja, mutta silti helposti aktiivisuusrannekkeiksi tunnistettavia. Älykellot puolestaan ovat usein melko massiivisia, ja muotoilunkin kanssa on vielä paikoin tekemistä. Monipuolisten ominaisuuksien myötä myös virran tarve kasvaa, mikä puolestaan johtaa akun, ja siten koko laitteen, koon kasvamiseen. Lisäksi monipuolisten älykellojen ongelmana on ollut niiden lataamisen tarve, mikä vie idean aina helposti mukana olevasta laitteesta.
Garmin on esitellyt ennen kaikkea tyylikkyyttä ja perinteisen kellon ilmettä etsiville kuluttajille nyt vaihtoehdon. Garmin vívomove on varustettu perinteisen kellotaulun lisäksi kahdella yksinkertaisella palkilla. Toinen näistä kuvaa käyttäjän itselleen asettaman askelmäärän saavuttamista, ja toinen kehottaa liikkumaan tauluun ilmestyvällä punaisella palkilla liian pitkän paikallaolon jälkeen. vívomove ei siis näytä varsinaista askelmäärää kellotaululla, joten sen näkemiseksi laite täytyy synkronoida Garmin Connect applikaation kanssa. Synkronointi itsessään käy hyvin yksinkertaisesti kellon ainoaa nappia painamalla.




