Gettomasan ura räppärinä starttasi toden teolla päivälleen kymmenen vuotta sitten, kun 4. marraskuuta vuonna 2012 hän voitti räpin Suomen mestaruuden.
Artisti Gettomasa, oikealta nimeltään Aleksi Lehikoinen, juhlii perjantaina 4. marraskuuta erityistä merkkipäivää, sillä päivälleen kymmenen vuotta sitten Gettomasa voitti Helsingin Nosturissa räpin Suomen mestaruuden. Tuohon aikaan 18-vuotias artistinalku aloitteli uraansa Gettomasana, mutta oli toisaalta vielä "ihan vain Aleksi Jyväskylästä".
– Silloin oli haaveita tietysti tosi paljon, että pystyisi jonkinlaisen uran tällä räppien kirjoittamisella tekemään. Siitä se lähti, ja nyt sitten kymmenen vuotta myöhemmin ihan kivaa olla tässä uutislähetyksessä chillaamassa. Joku homma meni ihan oikein sitten myös.
Juhlan kunniaksi Gettomasa julkaisi viidennen levynsä nimeltään Vastustamaton. Uuden levyn kypsyttelyyn meni aikansa, ja Gettomasa kertoi Uutisaamun haastattelussa, että sitä työstäessä hän koki sekä menestyspaineita että "valkoisen paperin kammoa".
– Onhan se vähän niin, että kun onnistuin tuossa tekemään muutama vuosi takaperin ehkä pari vähän tunnetumpaa biisiä, mitkä menestyivät ihan hyvin. Sitten mulle alettiin myymään keikkaa tosi kalliilla ja isot jutut alkoivat pyöriä ympärillä.
– Niin kyllähän siinä taas, kun on uutta levyä tekemässä, niin tulee vähän paineita siitä, että okei, että näidenkin pitäisi olla isoja juttuja. Etten mene tuonne lavalle ihan turhan takia, etteivät ne mieti, että maksoivat mulle ihan turhasta. Kyllähän se vähän jännitti, että tarvittiin joku vähän isompikin biisi sinne tehdä.
