Google on kertonut I/O-kehittäjäkonferenssissaan lisätietoa Androidin seuraavasta versiosta, joka toistaiseksi tunnetaan yhä Android P -lyhytnimellä. Google julkaisi ensimmäisen esiversion Android P:stä jo aiemmin maaliskuussa, mutta nyt kerrottavaksi riitti vielä paljon lisää uudistuksia, kuten käyttöliittymän uudistukset sekä uusia tekoälytoimintoja. Lisäksi Google huomioi digitaalisen hyvinvoinnin, ja tarjoaa työkaluja, joiden tarkoitus on vähentää älypuhelimen käyttöä.
Valmiina versiona Googlen odotetaan julkaisevan Android P:n kolmannen vuosineljänneksen aikana eli viimeistään syyskuussa. Tällöin se julkaistaan ensin Googlen omille Pixel-puhelimille, ja muiden valmistajien laitteille päivitys saapuu aikanaan vaihtelevasti pitkällä aikavälillä.
Tänään Google kuitenkin julkisti jo yllättäen Android P Beta -testiversion tulon Google Pixel -puhelinten lisäksi 7 muun alla listatun valmistajan huippuluokan laitteille. Laitteita ovat Sony Xperia XZ2, Essential Phone, Nokia 7 Plus, Xiaomi Mi Mix 2S, Oppo R15 Pro, Vivo X21 ja vielä julkistamaton OnePlus 6. Aiemmin vastaavaa Googlen Android-beetatestiohjelmaa ei ole ollut muille kuin sen Nexus- ja Pixel-laitteille.
Android P:tä edeltävässä Oreossa esitellyn päivityksiä laitevalmistajien näkökulmasta yksinkertaistavan Treblen myötä Android P -päivitykset voivat mahdollisesti tulla saataville huomattavasti aiempaa nopeammin suuremmalle määrälle laitteita, mutta tästä Google ei toistaiseksi kuitenkaan anna mitään takeita.
Alla on käyty läpi Android P:n uudistuksia.
Uudistuksia käyttöliittymässä
Android P uudistaa vakio-Androidin näytön alareunan toimintopainikkeet. Erillinen painike avoinna oleville sovelluksille katoaa. Avoinna olevat sovellukset sisältävään katsausnäkymään pääsee jatkossa kotipainikkeesta ylöspäin pyyhkäisemällä, ja kaikki laitteen sovellukset esittävään sovellusvalikkoon tämän jälkeen toisella ylöspäin pyyhkäisyllä tai suoraan pidemmällä pyyhkäisyllä.








