Suomeen tuotiin eilen toistakymmentä haavoittunutta Ukrainan sotilasta saamaan hoitoa. Vapaaehtoiset toivat haavoittuneet bussilla ja Suomessa heidät toimitettiin jatkohoitoon. Tämä on ensimmäinen kerta, kun haavoittuneita sotilaita tuodaan Ukrainasta Suomeen.
Suomalaiset Kirill Rinne ja Timo Kangastie ovat tehneet Ukrainan sodan syttymisen jälkeen useita avustusmatkoja Ukrainaan. Rinne on ollut sodan syttymisen jälkeen Ukrainassa kolme kertaa, Kangastie 20.
Aiemmilla kerroilla he ovat vieneet tarvikkeita Ukrainaan ja tuoneet tullessaan pakolaisia.
Tällä viikolla oli ensimmäinen kerta, kun vapaaehtoiset toivat bussinsa kyydissä haavoittuneita ukrainalaisia sotilaita. Idea syntyi, koska Suomi on luvannut ottaa vastaan haavoittuneita, mutta heille ei järjestetä kuljetusta. Harkovassa paikallisviranomaiset valmistelivat sotilaiden lähdön.
– Harkovaa pommitetaan todella paljon ja sairaalat siellä ovat ihan täynnä. Haavoittuneita on paljon ja potilaita tulee koko ajan lisää. Siitä syntyi idea, että voisimmeko auttaa tuomalla potilaita Suomeen, Suomi-Ukraina maanpuolustusyhdistyksen perustaja Kirill Rinne kertoo.
– Tämä oli erikoisempi reissu ja poikkesi aiemmista matkoista siinä, että nyt menimme ihan sodan keskelle, operaatiota organisoinut Timo Kangastie kertoo.
Lue myös: Pakolaismäärässä surullinen rajapyykki rikki – "Todella katastrofaalinen ja pysäyttävä luku"
Matkalla mukana hoitajia
Linja-auton kyytiin otettiin Harkovassa toistakymmentä sotilasta, jotka kärsivät vakavista, mutta eivät enää hengenvaarallisista vammoista. Matkalla heitä auttamassa oli kaksi suomalaista ammattihoitajaa.
Ukrainan Harkovasta joukko lähti liikkeelle sunnuntai-iltana ja perille Suomeen saavuttiin keskiviikon vastaisena yönä. Matkaa Ukrainan, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron halki kertyi 2 500 kilometriä.



