MTV Uutisten kesätoimittajahaku on alkanut ja jatkuu 21. tammikuuta saakka.
Haemme kesätyöntekijöitä niin television kuin verkon puolelle. Kiinnostus uutisiin ja palo oppia lisää on kaikissa rooleissa tärkeintä! Rennossa, mutta ammatillisesti haastavassa työyhteisössä pääset tekemään sisältöjä, jotka huomataan.
Hakemuksen pääset täyttämään täällä.
Osa aiempien vuosien kesätoimittajista työskentelee edelleen MTV Uutisissa. Yksi heistä on vuoden 2022 kesätoimittaja Veera Nikkanen. Jutun kirjoitusajankohtajana Nikkanen on saapunut töihin jo klo 4.30 Huomenta Suomen toimittajavuoroon.
– Teen pääasiassa tv-uutisiin juttuja ja sähkeitä, välillä myös verkkojuttuja, Nikkanen lisää.
Nikkanen näkee, että kesätyö MTV Uutisissa sopii henkilölle, joka on innokas ja rohkea, eikä pelkää tarttua erilaisiin ja haastaviin hommiin.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:50Katso videolta entisten MTV Uutisten kesätyöntekijöiden parhaimmat muistot ensimmäiseltä kesältään sekä vinkin hakuun!
Aikaisin aamulla saapui myös Huomenta Suomen uutispäällikkö Tommi Kolehmainen, joka saapui taloon kesätyöntekijäksi vuonna 2018. Kolehmainen kannustaa hakijoilta persoonallista otetta ja panostamista omiin juttuideoihin.
