Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpään mukaan olisi ongelmallista olla pidättämättä eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttaria virantoimituksesta.
Olli Mäenpää antoi lausunnon eduskunnan kansliatoimikunnalle Antti Pelttarin hyllyttämispäätöksestä.
– Sovellettavan lainkohdan tarkoituksen ja tarkoitussidonnaisuuden oikeusperiaatteen sekä käytettävissä olevan selvityksen kannalta olisi ongelmallista päättää olla pidättämättä eduskunnan pääsihteeri virantoimituksesta, hän sanoo lausunnossaan.
Pelttaria epäillään virkarikoksesta ja mediatietojen mukaan maanpetosrikoksesta.
Epäilty maanpetosrikos on useiden tiedotusvälineiden mukaan turvallisuussalaisuuden paljastaminen.
Rikosepäilyt liittyvät Pelttarin entiseen tehtävään suojelupoliisin päällikkönä.
Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan kansliatoimikunta tekee päätöksen hyllyttämisestä ensi viikon keskiviikkona.
Voiko vaikuttaa viranhoidon edellytyksiin
Olennaista on Mäenpään mukaan arvioida, voiko epäiltyyn rikokseen kohdistuvalla esitutkinnalla olla vaikutusta viranhoidon edellytyksiin.
Mäenpää toteaa muun muassa, että turvallisuussalaisuuden paljastaminen on vakava rikos ja kuuluu maanpetosrikoksiin.
Epäily tällaiseen rikokseen syyllistymisestä voi vaikuttaa eduskunnan pääsihteerin edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä. Myös pääsihteerin asema ja tehtävät vaikuttavat punnintaan.
– Pääsihteerin virkatehtävät kytkeytyvät erottamattomasti eduskunnan toimintaan ylimpänä valtioelimenä.
Siksi pääsihteerin toimintaan kohdistuvan luottamuksen merkitys korostuu, Mäenpää katsoo.
– Luottamuksella eduskunnan pääsihteerin toiminnan asianmukaisuuteen ja lainmukaisuuteen on tämän vuoksi merkitystä myös ylimmän valtioelimen toimintaedellytysten kannalta, mikä on omiaan korostamaan pääsihteerin toimintaan kohdistuvan luottamuksen merkitystä.
