Hallitus pohjustaa kevään puoliväliriihtä tiistaina ja keskiviikkona.
Hallitus kokoontuu tiistaina ja keskiviikkona pohjustamaan kevään puoliväliriihtä eli neuvotteluita lähivuosien taloudenpidosta.
Seminaarissa tarkastellaan talouden tilannetta hallituskauden puolivälissä ja käydään läpi työryhmän tuoreita ehdotuksia Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi.
Tiistaina hallitus kokoontuu Finlandia-talossa, jonne on kutsuttu myös hallituspuolueiden kansanedustajat.
Tilaisuudessa halutaan STT:n tietojen mukaan kuulla eri puolueiden edustajien kantoja siitä, mitä ehdotuksista voisi edistää ja millä tavalla. Varsinaisia linjauksia ei vielä tehdä.
Tilaisuuden aluksi pääministeri Petteri Orpo (kok.) antaa tilannekatsauksen.
Keskustelua työryhmän ehdotuksista jatketaan keskiviikkona hallituksen kesken valtioneuvoston juhlahuoneistossa.
Hallituksen kasvuriiheksi nimeämä puoliväliriihi järjestetään alue- ja kuntavaalien jälkeen 22.–23. huhtikuuta.
Lukuisia pienempiä toimia
STT:n tietojen mukaan yhden suuren täsmäkeinon sijaan riihessä voi olla odotettavissa yhdistelmä lukuisia erilaisia pienempiä toimia.
Pöydällä ovat esimerkiksi alennukset yhteisöveroon ja marginaaliveroasteisiin eli tuloverotukseen sekä muutokset perintöveroon. Hallituksen ei ole pakko valita näistä vain yhtä, muutoksia on mahdollista tehdä jopa kaikkiin.
Hallituksessa ei ole halua tehdä verohelpotuksia velaksi, vaan menetettäville verotuloille halutaan löytää niitä vastaavat lisäleikkaukset.
Osa hallituslähteistä luonnehtii tätä haastavaksi, sillä finanssipolitiikan liikkumavara on tiukka. Haasteena on myös, millainen vaikutus veroratkaisuilla todellisuudessa olisi talouskasvulle.
