Suun tulehdussairauksilla on monia haitallisia terveysvaikutuksia.
Kerroimme aiemmin, mitä erilaisia sairauksia hammaslääkäri voi suusta havaita. Kaikkea yleissairauksiin liittyvää ei suusta voi nähdä, vaikka suun hygienialla on todettu tutkimuksissa olevan yhteys joihinkin pitkäaikaissairauksiin.
Pitkään on esimerkiksi tiedetty, että huono suuterveys lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Suun terveydellä nähdään olevan yhteys myös diabetekseen.
Krooninen tulehdus suussa lisää myös aivoinfarktin riskiä ja saattaa laukaista reuman. Lisäksi reuman hoitotasapainon ylläpitäminen on vaikeampaa, jos suussa on tulehdus.
On myös uudempia sairauksia, joista ei ole vielä niin paljon tutkimusnäyttöä. Viime vuosina on havaittu, että suussa oleva tulehdus saattaa laukaista Alzheimerin taudin.
Parodontiitti voi saada hampaat heilumaan
Suun pitkäaikaisella tulehduksella tarkoitetaan esimerkiksi parodontiittia, hampaiden kiinnityskudosten sairautta. Jos suun terveydestä ei huolehdi, bakteereita jää hampaan pinnalle. Ne tulehduttavat ikenet ja syntyy ientulehdus. Hoitamattomana ientulehdus muuttuu parodontiiitiksi, joka rupeaa hävittämään pehmytkudosta, kun ikenet tulehtuvat syvemmältä ja syntyy ientaskuja.

