Tiktakista tuttu Emppu Suhonen on The Rasmuksen uusi kitaristi.
Uuden Musiikin Kilpailun finalisti The Rasmuksen kokoonpano muuttui hiljattain, kun pitkäaikainen kitaristi Pauli Rantasalmi jättäytyi yhtyeestä pois omasta tahdostaan. Yhtye tiedotti tilanteestaan Instagramissa sunnuntaina 9. tammikuuta.
– Olen päättänyt erota bändistä ja etsiä uusia seikkailuja ja haasteita elämääni. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet tämän matkan, erityisesti kaikkia upeita faneja, parhaista hetkistä ja muistoista. Rakastan teitä, Rantasalmi kirjoitti Instagramissa.
Ilman kitaristia yhtye ei kuitenkaa kauaa ollut. Puikkoihin hyppäsi kolme päivää ilmoituksen jälkeen virallisesti TikTak-yhtyeestä tunnettu kitaristi Emppu Suhonen.
– Ajattelimme, että olisi siistiä löytää suomalainen kitaristi tähän bändiin. Lähdimme testaamaan yhtä kitaristia, johon lopulta jäimme. Hän oli Emppu Suhonen, yhtyeen rumpali Aki Hakala paljastaa MTV Uutisille.
Lue myös: The Rasmus -kitaristi Pauli Rantasalmi jättää yhtyeen
Vaikka Suhonen tunnetaan lahjakkaana kitaristina, pääsy bändiin ei auennut ilman näyttöjä.
– Laitoimme hänet koville ja pyysimme, että hän treenaisi pari biisiä. Ensitahdeista lähtien tuntui todella hyvältä soittaa hänen kanssaan. Myös kemiamme loksahtivat kohdalleen. Empulla on hieno läsnäolo ja hyvät jutut. Hänellä on myös mieletön energia, joka vakuutti meidät. Emme keksineet yhtään syytä, miksei Emppu olisi Rasmuksen uusi kitaristi, Hakala lisää.
