Moni tavoittelee kirkasta, julkkisten hymyä muistuttavaa hammasrivistöä. Valkaisuja tehdään yhä useammin hammaslääkärin vastaanotoilla. Kauppojen hyllyt notkuvat kotikäyttöön tarkoitetuista tuotteista, joilla ei välttämättä ole toivottua vaikutusta.
Mehiläisen vastaava hammaslääkäri Anni Mäkinen kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa, että hampaat värjääntyvät vääjäämättä käytettyjen ruoka-aineiden ja juomien takia.
– Kahvi, tee, punaviini, suklaa, ketsuppi, marjat, tietyt mausteet, tummentavat hampaan luonnollista väriä, hammaslääkäri luettelee.
Kukaan ei synny keltaisilla hampailla. Mäkisen mukaan yksilölliset erot sävyssä johtuvat esimerkiksi hammaskiilteen sävystä ja paksuudesta, mutta myös suuta ympäröivästä värisävystä.
– Tietenkin ihmisen iho, ikenen ja huulten väri, jopa huulipunan väri voivat vaikuttaa hampaiden väriin.
Moni valitsee hammastahnan siinä toivossa, että se vaikuttaisi hampaiden sävyyn. Hammaslääkärin mukaan tahnoilla ei voi valkaista hampaita, mutta ne voivat ylläpitää sävyä ja mahdollisesti poistavat hampaan pintavärjäymää.
Asiantuntija kuitenkin muistuttaa, että kaikissa tahnoissa ei ilmoiteta niin sanottua hankausarvoa, joka voi olla kohtalokasta hampaan kiilteelle esimerkiksi erilaisissa hiiltä sisältävissä tahnoissa.
– Kaikkein tärkeintä on kotihoito: Hampaiden pesu aamuin ja illoin fluorihammastahnalla. Eikä liian hankaavalla, Mäkinen painottaa.
Lue myös: Vältä tahnavirhe: Moni suomalainen mokaa hampaita pestessään
Hampaan valkaisulla palautetaan väri
Moni suuntaa ammattilaisen luokse hampaiden valkaisua varten. Jos toiveissa on niin sanottu epätodellisesti hehkuva valkoinen purukalusto, niin pelkällä valkaisulla sellaista ei saa.
– Hampaan valkaisulla palautetaan se väri, mikä on ollut silloin, kun olemme olleet lapsia.

