Tennispelaaja Harri Heliövaara kertoo joutuneensa perheineen palaamaan Omanin rajalta takaisin Dubain hotelliinsa odottamaan paluulentoa.
Heliövaara voitti lauantaina parinsa Henry Pattenin kanssa Dubain ATP-turnauksen nelinpelin mestaruuden. Jo finaalin aikana tilanne Lähi-idässä kiristyi jatkuvasti Iranin vastattua Yhdysvaltojen ja Israelin tekemiin ilmaiskuihin.
Myös Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubai joutui Iranin kostoiskujen kohteeksi. Heliövaara on jäänyt kaupunkiin perheensä kanssa odottelemaan tietoa poispääsystä.
– Pois saa toki omin voimin lähteä, mutta suurta apua tuohon ei ole ollut saatavilla. Kisajärjestäjät ovat lupailleet tietoa ja ratkaisuja moneen kertaan, mutta kieltämättä vähän vähiin on jäänyt tuokin, Heliövaara kirjoittaa nettisivujensa blogissa.
Heliövaaran tiedon mukaan Dubaissa on turnauksen jäljiltä lähes 50 henkilöä, joista osalla on perheenjäseniä mukana.
Lue myös: Harri Heliövaara ei pääse tiistainakaan poistumaan Dubaista
Heliövaaralla oli perheineen varaukset maanantain ja tiistain vähille lennoille, jotka ovat peruuntuneet konfliktin jatkuessa Iranissa.
Viimeisin yritys seurueelle oli päästä pois Persianlahdelta naapurimaa Omanin kautta. Sieltä ja Saudi-Arabiasta lennot ovat yhä jatkuneet. Patten lähti Heliövaaran perheen matkaan yrittämään lennolle pääsyä.

