Entinen F1-kuljettaja Antonio Pizzonia pidätettiin pahoinpitelytapauksesta.
Brasilialainen Antonio Pizzonia, 45, oli lauantaina seuraamassa poikansa juniorikilpailua Speedsportz Racing Parkilla New Caneyssa Texasissa, kun hänellä keitti yli.
Sosiaalisessa mediassa levinneellä videolla näkyy, miten Pizzonia lähestyi juosten häneen selin ollutta miestä. Entinen F1-kuski hyppypotkaisi miestä selkään, minkä jälkeen hän vielä löi tätä. Mies oli hetkeä aiemmin heristänyt sormeaan Pizzonian pojalle.
Kaksikko erotettiin toisistaan.
Pizzonia pidätettiin, mutta hänet on sittemmin vapautettu, kertoo muun muassa The Independent.
"Reagoisin nyt eri tavalla"
Pizzonia kertoi maanantaina Instagramissa puolustaneensa "toisen aikuisen painostamaa lastaan vaistonvaraisesti".
– Olen kunnossa ja palannut kotiin. Tapahtui välikohtaus, johon reagoisin nyt eri tavalla, hän kirjoitti ja kiitti saamistaan kannustavista viesteistä.
F1-tausta
Pizzonia debytoi F1-sarjassa vuonna 2003 Jaguarilla. Pisteittä jäänyt brasilialainen heitettiin tallista syrjään kesken kauden.
Pizzonia ajoi F1-osakilpailuja vielä 2004 ja 2005 Williamsilla. Hän saavutti yhteensä kahdeksan MM-pistettä sijoittuen kisoissa neljä kertaa seitsemänneksi.
Brassi on kilpaillut sittemmin lukuisissa eri sarjoissa.


