Järvenpääläinen Heikki Kaisto jakoi Facebookiin hauskan kuvan joulukuusen ympärille "koirasuojaksi" kasatuista tuoleista. Näin kotona ei varmasti odota kaatunut kuusi ja sotku.
Tähän kuvaan voi varmasti moni koiraperhe samaistua näin joulun aikaan. Heikki Kaiston kotona on asetettu joulukuusen ympärille ruokapöydän tuoleja ja yksi lyhtykin, ettei perheen 2-vuotias kääpiösnautseri Tami pääse joulupuuhun käsiksi.
– Kotona ollessamme Tami ei ole kiinnostunut kuusesta eikä tuhoja ole koskaan syntynyt. Mutta koiran ollessa yksin ei voi koskaan tietää, mitä se keksii, Heikki kertoo MTV Uutisille.
– Otan varman päälle ja laitan esteet aina paikalleen, kun Tami jää yksin kotiin. On mukavampi tulla kotiin, kun ei tarvitse pelätä, onko kuusi vaakatasossa lattialla, hän naurahtaa.
"Esiin saattaa tulla pikku pirulainen"
Heikki kertoo, että kun Tami oli pienempi, saattoivat laturin johdot katkeilla. Kerran myös tv-tason kukat olivat saaneet kyytiä: ne oli levitelty multineen päivineen pitkin asuntoa.


