Vesa-Matti Loirin menehtyminen vei Heikki Kinnusen syviin vesiin moneksi päiväksi.
Näyttelijä Heikki Kinnunen, 76, vieraili keskiviikkona 31. elokuuta Uutisaamussa, jossa hän muisteli koskettavasti edesmennyttä kollegaansa Vesa-Matti Loiria.
– Kyllä se pysäyttää, kun kaveri lähtee. Meillä on vain vuosi ikäeroa, Kinnunen sanoo.
Loiria Kinnunen kuvailee monilahjakkuudeksi, jolta onnistui kaikki.
– Vesku eli aika rankan ja monivivahteisen elämän. Hän oli kiva kaveri.
Lue myös: Pitkäaikainen ystävä: "Ei Vesku olisi halunnut valtiollisia hautajaisia" – tämä on Loirin oma toive
Kinnunen oli Loirin tavatessaan 18-vuotias, edesmennyt taiteilija vuoden vanhempi. Tuolloin Loiri halusi näyttää Kinnuselle ravintolamaailman, vaikka kummankaan ikä ei vielä tuolloin riittänyt baariin pääsemiseksi.
– Silloin ikäraja ravintolaan oli 21 vuotta. Menimme Bulevardille ja Vesku oli jo kuuluisa elokuvanäyttelijä, Kinnunen muistelee.


