Koiran häntä voi heiluessaan kertoa omistajalle ilon lisäksi lähes mitä vain. – Tämä on mielestäni tärkeä myytti murrettavaksi, eläinkouluttaja Anna Sydänheimo sanoo.
Olet tekemässä leipää, kun tunnet tuijotuksen. Koira istuu vieressäsi; pää kääntyilee odottavasti puolelta toiselle.
Lemmikin toiveet lienevät melko selviä, mutta entä ne vaikeammat tilanteet? Ymmärtävätkö koirat ja ihmiset ylipäätään toisiaan?
– Onhan siinä paljonkin petrattavaa, eläinten käyttäytymistieteiden opiskelija ja eläinkouluttaja Anna Sydänheimo Koirakoulu Pawsiteamista pohtii.
Koira ja ihminen, olkoonkin miten läheisiä tahansa, ovat eri lajeja. Myös kielemme ovat perustavalla tavalla erilaisia.
– Jos miettii ihmisiäkin, onhan se kommunikointi vaikeaa, jos on ihan eri kieli. Koirien kanssa meillä ei ole edes samaa elekieltä, Sydänheimo kuvaa.
Ihmisillä on ymmärryksessään petrattavaa, sillä tuppaamme sekä inhimillistämään että selittämään lemmikin eleitä väärin. Klassisin esimerkki on koiran heiluva häntä.
– Heiluva häntä ei aina tarkoita, että koira on iloinen. Tämä on mielestäni tärkeä myytti murrettavaksi, Sydänheimo sanoo.
Lue myös: Asiantuntijan vinkit koiran kouluttamiseen – näin toimii positiivinen vahvistaminen: "Nyrkkisääntönä voi pitää..."
Mitä kaikkea heiluva häntä kertoo?
Koiran häntä voi heiluessaan kertoa omistajalle ilon lisäksi lähes mitä vain. Periaatteessa se merkitsee, että koirassa on meneillään positiivinen tai negatiivinen kiihtymystila.

