Heinolassa levisi keskiviikkona paljon savua suuresta tulipalosta.
Päijät-Hämeessä Heinolassa keskiviikkona syttynyt tulipalo ei aiheuta enää terveydelle vaarallista savua, kertoi Hätäkeskuslaitos torstain vastaisena yönä.
Keskiviikkona iltapäivällä Kuusakosken kierrätystehtailla syttyneen tulipalon vuoksi alueelle annettiin vaaratiedote voimakkaan savunmuodostuksen vuoksi.
Pelastuslaitoksen alustavan arvion mukaan palo sai mahdollisesti alkunsa tehtaassa varastoitavista akuista. Pelastuslaitos kertoi torstaina aamuyöstä noin viiden aikaan, että pelastustoiminta kohteessa on lopetettu.
Onnettomuudessa ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.

