Poliisi epäilee, että yksityisasunnossa Helsingin Jätkäsaaressa sytytettiin tulipalo tahallisesti eilen illalla.
Pelastuslaitos ja poliisi saivat ilmoituksen tulipalosta Helsingin Jätkäsaaressa puoli kahdeksan jälkeen keskiviikkoiltana.
Pelastuslaitos pelasti yhden ihmisen palaneesta huoneistosta ja sammutti palon.
Poliisi otti yhden ihmisen kiinni rikoksesta epäiltynä. Poliisi tutkii tapausta tuhotyönä.
– Epäilty on vuonna 1979 syntynyt yksin asuva mies, joka asuu tässä talossa. Hän kertoi jo alustavassa puhuttelussa paikan päällä sytyttäneensä oman asuntonsa tuleen sytytysnesteellä. Motiivista ei ole vielä tietoa, mutta miestä kuulustellaan tänään, rikoskomisario Tuomas Lindholm Helsingin poliisilaitokselta kertoo.
Poliisi on kiinnostunut kuulemaan miehen motiiveista erityisesti nyt, kun vasta pari päivää sitten Vantaan Pähkinärinteessä 71-vuotias mies sytytti oman asuntonsa tuleen kerrostalossa. Tuhoisassa ja rajusti levinneessä tulipalossa kuoli viisi ihmistä, joista kolme oli pieniä lapsia.
– Toistaiseksi tässä Jätkäsaaren tapauksessa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, että epäillyn tarkoitus olisi ollut polttaa koko talo tai vahingoittaa ihmisiä. Mutta poliisia kiinnostaa kyllä kuulla, mitä hän sanoo syyksi teolleen, Lindholm sanoo.
Yksi kävi sairaalassa
Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, mutta yksi ihminen vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle, että hän oli pelastautunut asunnon parvekkeelle eikä vahingoittunut palossa.
Pelastuslaitoksen mukaan asunto kärsi suuria vahinkoja. Palon, sammutustöiden ja lämpötilan vaihteluiden vuoksi ainakin yksi asunnon ikkunoista rikkoutui. Palon leviäminen oli mahdollista, mutta se saatiin estettyä.
Asunto, jossa tulipalo sytytettiin, sijaitsee talon kolmannessa kerroksessa. Poliisin mukaan savu- ja nokivahinkoja on talon porraskäytävässä seitsemänteen kerrokseen saakka.
Juttua täydennetty 5.3.2026 kello 10:30.

