Amerikkalaisen Hilaryn perhe sairasti koronaviruksen kotioloissa. – Me olemme kaksi tervettä aikuista, ja tämä tauti pani minut maihin aivan täysin, Hilary kuvailee.
Kuten niin monille muillekin, myös Hilary Sledge-Sarnorille koronavirus oli vielä maaliskuun 2020 alussa melko tuntematon asia. Nyt Hilary, 38, kertoo, miten hänen perheensä selvisi tartunnoista, jotka runtelivat vuorollaan perheenjäsenistä jokaisen.
– On viikkoja, jotka ovat minulle pelkkä sumua, Hilary kuvailee Good Morning Americalle.
– Covid-19-taudin sairastaminen on hyvin pimeä hetki. Se on kuin tsunami, Hilary kirjoitti blogitekstissään.
Ensin sairastuivat lapset, sitten aviomies
Ensin amerikkalaisen Hilaryn 3- ja 5-vuotiaat lapset alkoivat osoittaa koronaviruksen oireita. Sitten Hilaryn mies Lateefkin sairastui, mutta perhe oletti edelleen, että kyseessä on jokin muu tauti. Koronatestiin ei päässyt ilman avainoireita.
Sitten Hilaryllekin alkoi tulla oireita. Lopulta perhe sai tietää, että heidän läheisensä on altistunut koronavirukselle.
Päätyi kotiin sairastamaan
Hilarylla oli korkea kuume ja hengitysvaikeuksia, jotka äityivät niin rajuiksi, että hän pyysi lopulta miestään viemään hänet sairaalaan. Oireista huolimatta Hilary lähetettiin kotiin sairastamaan, koska hänen happitasonsa olivat hyvät ja keuhkoissakaan ei näkynyt suuria huolenaiheita. Häneltä kuitenkin otettiin koronavirustesti, jonka tulos saapui kymmenen päivän kuluttua. Se oli positiivinen.
Hilary. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
