Hinta on yhä monelle suomalaiselle ratkaiseva tekijä ruokaostoksilla, koska hintojen nousu on pakottanut kotitaloudet etsimään säästöjä. Halpojen tuotteiden suosion kasvu on lisännyt kauppaketjujen omien tuotemerkkien kysyntää, koska ne ovat useimmiten halvempia kuin niin sanotut brändituotteet.
Elintarviketeollisuus on kehityksestä huolissaan, koska muutos on tarkoittanut tuontituotteiden menekin kasvua.
Suomalaisen elintarviketeollisuuden vahvuuksiin kuuluvat laatu ja vastuullisuus, ei niinkään halpa massatuotanto.
Ulkomailla pystytään tuottamaan alhaisemman hintatason myötä elintarvikkeita halvemmalla.
Elintarvikekaupassa ovat pärjänneet viime aikoina erityisesti kauppaketjujen omat merkit, jotka ovat usein halvempia, mutta vähemmän kotimaisia.
– On huolestuttavaa, että private label -tuotteista tuontituotteet ovat kasvussa. Elintarviketeollisuuden suuri huoli on siinä, että jos kauppojen omat merkit muuttuvat ennemmin kansainvälisiksi tai pohjoismaisiksi tuotteiksi, niin tuotetaanko niitä Suomessa enää jatkossa, pohtii Elintarviketeollisuusliiton ekonomisti Bate Ismail.
Fazer huolissaan
Esimerkiksi Suomen suurin makeisvalmistaja Fazer on huolissaan kilpailun kovenemisesta ulkomaisten tuotteiden kanssa, kun hallitus päätti korottaa makeisten ja suklaan arvonlisäveroa.
Veronkorotus nostaa kaikkien makeisten hintoja, mutta laatuun ja vastuullisuuteen investoineiden yritysten kyvyt hintakilpailussa ovat heikompia.
– Jos hinta nousee, on nähty, että kuluttajat siirtyvät edullisempiin tuotteisiin, jotka saattavat olla ulkomailla valmistettuja, ehkä alemman laadun tuotteita. Sitä kautta se vaikuttaa kotimaiseen elintarviketeollisuuteen, Fazer Makeisten tuotekehitysjohtaja sanoo.
