Euroopan jalkapalloliitto Uefa on jo vuosia jakanut seuroille tuhansien eurojen sakkoja "Uefa mafia" -huudoista, joista on rangaistu myös Helsingin Jalkapalloklubia. Norjalaisseura SK Brann on kuitenkin onnistunut nyt poikkeuksellisesti kumoamaan sakkorangaistuksensa samanlaisesta rikkeestä, mikä on saanut myös HJK:n reagoimaan.
HJK:n kannattajat ovat esittäneet useimmissa europeleissä "Uefa mafia" -huutoja, jotka kattojärjestö tuomitsee provokatiivisina ja loukkaavina.
HJK on tämän myötä joutunut maksamaan toiminnasta tuntuvia sakkoja. Esimerkiksi vuonna 2022 HJK joutui maksamaan yhden ottelun huutelusta 15 000 euroa. Viime vuonna 17 500 euron sakko perustui osittain samaisiin huutoihin.

Norjalainen Brann ei kuitenkaan hyväksynyt kohtaloaan, kun sille määrättiin viime vuonna 5 000 euron sakko faniensa vastaavasta toiminnasta. Kyse oli silloin jo toisesta samanlaisesta sakosta lyhyen ajan sisään.
Brannin tuorein sakko perustui naisten Mestarien liigan ottelussa FC Barcelonaa vastaan kuultuihin huutoihin. Niiden lisäksi esillä oli useita "Uefa mafia" -tekstillä varustettuja lakanoita.


