Hoitajat ympäri Suomen kritisoivat MTV Uutisille korona-testeihin pääsyn hankaluutta. Huoli suojavarusteiden saatavuudesta on suurta.
Huoltovarmuuskeskuksen avaamisen myötä tarvikkeita on luvassa, mutta toistaiseksi tilanne ei ole hyvä.
– Työskentelen kotihoidossa iäkkäiden palveluissa. Kertakäyttöisiä suusuojia on vähän. Ohje on se, että samaa maskia voi käyttää useamman asiakkaan luona. Melko käsittämätöntä: hyppäämme välillä autoon ja ajamme toiselle asiakkaalle. Kuulin, että muun muassa sairaalassa oli ohje, että kaksi tuntia voisi samaa maskia käyttää, sanoo Tyrnävällä työskentelevä hoitaja.
Lue myös: HUS:n diagnostiikkajohtaja vetoaa: HUS-alue kiinni, ravintolat ja ostoskeskukset kiinni, koulut kesään saakka kiinni – "Jos Lombardian tilanne halutaan välttää, toimenpiteitä täytyy tiukentaa"
– Käsidesiäkään ei ole mielestäni riittävästi, ohje tuli, että saippuapesu asiakkaalle mennessä ja kädet kuivataan talouspaperin. Ei kaikilla asiakkailla ole talouspaperia vaan pyyhkeet, jatkaa tyrnäväläinen.
"Ei ole päästy testiin, jos selkeää tartuntaketjua ei ole"
Useampi hoitaja kertoo siitä, kuinka hankalaa on päästä koronavirustestiin.
– Testeihin ei pääse, vaikka on oireita. Sairauslomaa kaksi viikkoa, tiivistää hoitaja Vantaalta.
– Testiin ei ole päässyt, vaikka on oireita ja annettu jopa hoitajan itse päättää se tarve, kertoo turkulainen hoitaja.
– Ei ole päästy testiin, jos selkeää tartuntaketjua ei ole. Esimies saattaa vaatia testiä, jotta työntekijä saisi olla sairauslomalla, mutta lääkäri ei suostu kirjoittamaan lähetettä, toteaa toinen turkulaishoitaja.

