Toteutuessaan hoitajien lakko lopettaisi sairaaloissa kiireettömän hoidon mahdollisesti kokonaan. Näin arvioitiin neljässä sairaanhoitopiirissä eri puolilla maata, kun STT kysyi ensi viikolla uhkaavan lakon vaikutuksista.
Kiireetöntä hoitoa voidaan katsoa olevan esimerkiksi nivelten leikkaukset, joita tehdään liikuntakyvyn parantamiseksi. Myös esimerkiksi kroonista tautia sairastavan potilaan kontrollikäynti voidaan katsoa kiireettömäksi.
– Murtumat täytyy hoitaa mutta tuki- ja liikuntaelinsairauksissa on paljon sellaista kiireetöntä hoitoa, kuten tekonivelkirurgia tämmöisenä yhtenä isona alueena, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Petri Virolainen.
Varsinais-Suomessa kaikki ei-kiireellinen hoito loppuu välittömästi, jos lakko alkaa. Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) varaudutaan siihen, että kaikkea ei-kiireellistä hoitoa joudutaan lykkäämään.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että lakko johtaisi laajaan, ennalta suunnitellun kiireettömän toiminnan supistamiseen.
– Ei-kiireellisestä hoidosta voidaan siirtää sellaisia aikoja, joiden siirtäminen ei aiheuta välitöntä vaaraa potilaan terveydelle, sanoo johtajaylilääkäri Heikki Miettinen.
Lue myös: Hoitajajärjestöt ottavat kovat keinot käyttöön: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorille
"Kaikkea toimintaa ei voi ajaa alas"
Hoitajajärjestöiksi luonnehditut Tehy ja Super ovat jättäneet kaksi lakkovaroitusta. Jolleivät osapuolet löydä sopua työehdoista, työntekijät ovat ilmoittaneet aloittavansa ensi perjantaina kahden viikon lakon. Lakko koskisi ainakin kuutta sairaanhoitopiiriä, mahdollisesti jopa kolmeatoista.
Valtakunnansovittelija voi vielä esittää laajemman lakon, jonka piirissä olisi kaikkiaan noin 40 000 hoitajaa, siirtämistä kahdella viikolla.
