Hovioikeus otti huomioon, että kyse oli suunnitelmallisesta rikoskokonaisuudesta, joka on koskenut poikkeuksellisen laajaa joukkoa haavoittuvassa asemassa olleita ihmisiä.
Helsingin hovioikeus on koventanut Aleksanteri Kivimäen tuomiota Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtojutussa.
Kivimäki tuomittiin käräjäoikeudessa muun muassa törkeästä tietomurrosta, 20 törkeästä kiristyksestä ja 9 231 törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä kuuden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen. Hovioikeus korotti rangaistuksen kuuteen vuoteen ja 11 kuukauteen vankeutta.
– Hovioikeus otti huomioon, että kysymys on ollut suunnitelmallisesta rikoskokonaisuudesta, joka on koskenut poikkeuksellisen laajaa joukkoa haavoittuvassa asemassa olleita asianomistajia ja joka on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa kärsimystä. Kysymyksessä olevien rikosten taustalla oli vaikuttanut tavoite saavuttaa merkittävää taloudellista hyötyä, hovioikeuden tiedotteessa sanotaan.
Lue myös: Aleksanteri Kivimäki hovioikeuden jälkeen: Seuraavalla koneella Tokioon
MTV Uutiset tavoitti Kivimäen asianajaja Peter Jaarin, jonka mukaan Kivimäki on tällä hetkellä ulkomailla.
Jaarin mukaan Kivimäki on luvannut tulla Suomeen, jos hänen pitää ilmoittautua vankilaan.
Jaari kertoo myös, että he aikovat todennäköisesti valittaa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen.
