Kun toukokuu kääntyi kesäkuuksi, ilmestyi katujen varsille vastakarvaan pysäköityjä autoja. Näky on tuttu monista muista Euroopan maista, mutta Suomessa tällainen pysäköintitapa on ollut aiemmin kiellettyä. Uusi pysäköintisääntö ei kuitenkaan ole hanskassa kaikilla, kuten MTV Uutisten lukijan lähettämistä kuvista ilmenee.
Uusi tieliikennelaki sallii auton pysäköimisen taajamassa myös kaksisuuntaisen tien vasempaan reunaan.
MTV Uutisiin yhteyttä ottaneen lukijan mukaan esimerkiksi Helsingin Kruununhaan Välikadulla on näkynyt uudenkin lain silmissä kiellettyjä pysäköintisuorituksia harva se päivä.
Alempaa jutusta löytyvissä kuvissa olevat autot on pysäköity kaksisuuntaisella kadulla tien vasempaan reunaan, mikä on sinänsä sallittua, mutta näin toimivan on edelleen huomioitava etäisyys suojatiehen – ja tiedostettava liikenteen kulkusuunta.
Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa ei nimittäin saa pysäyttää eikä pysäköidä viiden metrin matkalla ennen suojatietä eikä myöskään suojatielle. Tätä lähemmäksi suojatietä pysäköidyt ajoneuvot haittaavat näkyvyyttä suojatielle ja ovat omiaan aiheuttamaan vaaraa.
Ajoneuvon asennolla ei merkitystä
Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta arvelee, että piittaamattoman toiminnan taustalla on se, että kuljettaja on havainnoinut tilanteessa vain eteenpäin. Arvelin sanoo törmänneensä vastaavaan suoritukseen eilen tiistaina itsekin ja ottaneensa siitä kuvan omiin koulutusmateriaaleihinsa.


