Suomen Kansallisbaletin entinen ensitanssija ja johtaja Doris Laine aloitti tanssijan uransa jo kahdeksanvuotiaana.
– Soitin Oopperan balettikoulun kelloa, olin silloin kahdeksanvuotias. Vahtimestari päästi minut sisään. Menin pukuhuoneeseen ja sanoin opettaja Irja Koskiselle, että haluan tulla balettiin tanssijaksi. Muistan, että pukuhuoneessa oli tanssijoita, joita vähän hymyilytti. Mutta enkö ollutkin reipas?
Tyttö pääsi vapaaoppilaaksi kouluun ja pian myös esiintymislavalle, joka tuntui heti omalta. Reippautta tarvittiin, sillä päivät olivat pitkiä jo pikkuballerinalle.
– Harjoitukset eivät aina loppuneet iltakymmeneltä, vaan usein niissä saattoi mennä yhteen asti yöllä.
Sotalapsena Ruotsiin
Doriksen balettiharrastus katkesi melkein alkuunsa, kun talvisota alkoi. Vanhemmat lähettivät Doriksen ja hänen isosiskonsa Riitan Ruotsiin pommituksia pakoon Helsingistä.
Sotalapsuuteen mahtuu hyviäkin muistoja. Kun Ruotsissa kuultiin Doriksen tanssivan Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa, tyttö sai pyörähdellä tämän tästä muiden iloksi radion tahtiin.
– Se oli pieni kylä, ja minusta tuli siellä oikein tähti, Doris hymähtää.
Hän ja Riitta kävivät myös toisen pakoreissun Ruotsissa jatkosodan aikana. Sieltä palattuaan Doris kiinnitettiin pian ammattitanssijaksi kansallisbalettiin, 15-vuotiaana.
Hän pääsi jo varhain oppiin maailmalle. Ensimmäiseksi Pariisiin 19-vuotiaana apurahan turvin, sitten Lontooseen ja Moskovaan. Harjoitustahti siellä oli ankara ja opettajat vaativia.
