Showpainija Hulk Hogan on kuollut 71-vuotiaana, kertoo TMZ.
Lehden mukaan ensihoitajat hälytettiin torstaiaamuna aikaisin WWE-tähden kotiin Clearwaterissa, Floridassa. Hätäkeskuksen mukaan kyseessä oli sydänpysähdys. Hoganin talon edustalla nähtiin useita poliisiautoja ja ambulansseja, ja tähti kannettiin paareilla ambulanssiin.
TMZ:n mukaan Hoganin vaimo Sky Daily Hogan oli vain viikkoja aiemmin kiistänyt huhut siitä, että mies olisi koomassa vain toipumassa leikkauksista. Hogan kärsi toukokuussa tehdyn niskaleikkauksen jälkioireista.

Hulk Hogan (Terry G. Bollea) teki showpainista koko perheen viihdettä. Hänen teatraalisuutensa ja karismansa vetivät puoleensa sekä lapsia että aikuisia, ja nostivat lajin suosion huippuunsa.
Hulk Hogan aloitti showpainiuransa vuonna 1977. Hogan voitti urallaan 12 maailmanmestaruutta: kuusi WWE:ssä ja kuusi WCW:ssä. Hän paini viimeisen kerran vuonna 2012.
Tähti näytteli myös elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hänet nähtiin esimerkiksi Rocky III -elokuvassa vuonna 1982.
Hogan oli vielä viime vuonna julkisuudessa osallistuessaan yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaan. Hogan viihdytti Trumpin republikaanikannattajia mahtipontisella puhetyylillään ja repimällä paitansa lavalla, mitkä olivat Hoganin esiintymisen tavaramerkkejä.


