Facebookin taustayhtiö Metan kehittämä Threads ei toistaiseksi saavu Euroopan unionin maihin, kertoo Irish Independent viranomaislähteisiin vedoten. Twitterin kanssa kilpaileva sovellus julkaistaneen Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa huomenna torstaina.
Irish Independentiä siteeraavan Bloombergin mukaan mukaan tällä viikolla julkaistava sosiaalisen median alusta Threads on jäämässä EU:n ulkopuolisten asukkaiden temmellyskentäksi ainakin toistaiseksi.
Jo aiemmin on käynyt ilmi, että Threads vaatii toimiakseen pääsyn huomattavaan määrään älylaitteen käyttäjän henkilökohtaisia tietoja, mikä saattaa olla nyt muodostumassa esteeksi sen käytölle Euroopan unionissa. Meta ja EU ovat olleet yksityisyysasioista tukkanuottasilla useasti viime aikoina.
Lehden haastatteleman Irlannin tietosuojakomission (DPC) edustajan mukaan Threads-sovellusta ei tulla ainakaan toistaiseksi julkaisemaan EU-maiden sovelluskaupoissa.
