Max Verstappenin ja Red Bullin kausi Formula ykkösissä on alkanut alavireisesti. Verstappen ei usko, että Red Bull pystyisi ajamaan tällä kaudella kisavoitosta.
Viikko sitten Australiassa Verstappen jäi aika-ajoissa sattuneen ulosajon vuoksi vasta 20. lähtöruutuun. Kauden avauskisassa hän esitti komean nousun kuudenneksi.
Verstappenin kohdalla kyseessä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tyydyttävä lopputulos.
Eilen Kiinassa Verstappen ajoi uransa heikoimman sprintin aika-ajon sijoituttuaan kahdeksanneksi. Tämän päivän sprintissä sijoitus oli yhden pykälän heikompi, ja niinpä Verstappen jäi ensimmäistä kertaa ilman sprinttipisteitä.
Huomisen kisaan Verstappen pääsee niin ikään vasta kahdeksannesta lähtöruudusta.
– En löydä sanoja. Kaikki, mikä saattoi mennä pieleen, meni pieleen, Verstappen sanoi sprintin jälkeen F1-Insiderin mukaan.
Red Bull teki sprintin ja huomisen kisan aika-ajon välissä isoja muutoksia autoon, mutta kuljettajan näkökulmasta mikään ei muuttunut parempaan.
– Auto oli täysin samanlainen kuin sprintissä, vaikka muutimme kaiken. Siksi en odota yllätyksiä huomisessa kisassakaan.
Verstappenin mukaan auto on äärimmäisen vaikea ajettava.
– Heti kun ajan toisen nopean kierroksen samoilla renkailla, se on kamalaa. Ei tunnu mukavalta, kun muuttaa kaiken eikä mihinkään tule parannusta. Joskus aikaisemmin onnistuimme kääntämään tilanteita päälaelleen, mutta nyt mikään ei toimi. En voi ajaa äärirajoilla, ja jokainen kierros on vain selviytymistä.
F1-Insiderin tietojen mukaan Red Bullin auto olisi jopa kymmenen kiloa ylipainoinen.
– Pelkästään tämä maksaa noin kolme kymmenystä kierroksella, sivusto arvioi.
Red Bull ei suinkaan ole ainoa talli, joka kärsii vastaavasta ongelmasta. F1 Oversteer -sivuston mukaan ylipainoa on muista talleista ainakin Williamsilla, tiettävästi McLarenillakin.
