Miehen ihana tuoksu ei takaa hänen sopivuuttaan kumppaniksi.
Hajuaistiin perustuvat mieltymykset parinvalinnassa eivät takaa sukusolujen yhteensopivuutta, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkimus. Vaikka henkilö siis tuoksuisi mielestäsi ihanalta, hän ei välttämättä ole paras vaihtoehto perheen perustamista ajatellen.
Yliopiston johtamassa tutkimuksessa selviteltiin, kuinka hyvin naisen hajuaistiin perustuvat parinvalintamieltymykset ennustivat mies- ja naissukusolujen yhteensopivuutta.
Tutkimus on julkaistu Heredity-tiedelehdessä.
Lue myös: Osa jää koukkuun ensihuumaan – nettideittailu ei tue pitkien parisuhteiden muodostamista
Ennustivatko tuoksumieltymykset siittiöiden hyvää liikkuvuutta?
Immuunijärjestelmän toiminnalle tärkeät MHC-geenit liittyvät myös parin valitsemiseen. Lyhenne tulee sanoista major histocompatibility complex.
Geeneillä on merkittävä vaikutus esimerkiksi hajuaistiin perustuviin parinvalintamieltymyksiin, yksinkertaistaen siis siihen, kuinka miellyttävänä mahdollisen kumppanin hajua pidetään.
Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, toimiiko "tuoksuparinvalinta" samalla tavalla ennen ja jälkeen yhdynnän eli sekä yksilö- että sukusolutasolla.
Sukusolutasolla tapahtuva parinvalinta on tärkeää, sillä se saattaa estää munasolun hedelmöittymisen tapauksissa, joissa kumppanit ovat geneettisesti yhteensopimattomia.


