Suomen suurimmat huvipuistot suuntaavat rannekkeiden hankintaa verkkoon. Toinen selkeä suuntaus on, että rannekkeet ovat myynnissä suurten kauppaketjujen myymälöissä.
Esimerkiksi Linnanmäellä Helsingissä rannekkeen hinta on kohonnut viime vuoden 39 eurosta 42 euroon. Rannekkeen saa kuitenkin edelleen 39 eurolla, jos sen ostaa S-etukortilla ennakkomyyntipisteistä. Ennakkomyyntipisteitä on Prismoissa ja Sokos-tavarataloissa ympäri maata.
– Emme ole viiteen vuoteen nostaneet rannekehintoja, perustelee Linnamäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin hinnan korottamista.
Adlivankin on toiveikas, että kesästä tulee hyvä Linnanmäelle. Hänen mukaansa Linnanmäki on tehnyt Suomen huvipuistohistorian suurimman laiteinvestoinnin, Taiga-radan.
– Toivomme, että se kiinnostaa asiakkaita ja saa heitä käymään. Myös kansainvälisiä asiakkaita käy enenevässä määrin, Adlivankin sanoo.
Hän muistuttaa, että ilmat vaikuttavat. Kolmena aikaisempana kesänä satoi paljon, ja se vaikutti asiakasmääriin paljon. Viime kesä oli liian lämmin.
– Mikä on sitten täydellinen lämpötila, Adlivankin naurahtaa.
Särkänniemi kimpassa K-ryhmän kanssa
Särkänniemen huvipuisto Tampereella juhlii 50-vuotisjuhliaan tänä kesänä. Vuonna 1969 Särkänniemen alueelle rakennettiin planetaario ja akvaario. Varsinainen huvipuisto avattiin kuusi vuotta myöhemmin. Tänä kesänä uutuutena on Boom-laite, joka sinkoaa uskaliaat kierteellä 68 metrin korkeuteen ja takaisin.
– Odotamme tosi hyvää kesää, kertoo toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Särkänniemi on ottanut käyttöön niin sanotun dynaamisen hinnoittelun. Ranneke maksaa Seppälän mukaan sitä vähemmän, mitä aikaisemmin sen ostaa. Rannekkeita voi ostaa ennakkoon Särkänniemen verkkokaupasta sekä Citymarketeista ja muista K-ryhmän kaupoista.
Huvipuistosta ostettuna porttihinta on 47 euroa ja alle 120-senttisiltä lapsilta 42 euroa. Tiistaina hinnat olivat 36 ja 31 euroa. Kuusi vuotta sitten ranneke maksoi 37 euroa.