Kesän hyttystilanne näyttää tänä vuonna erityisen kaksijakoiselta pohjoisen ja etelän välillä, arvioi hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta STT:lle.
Etelässä ja rannikkoalueilla vietettiin vähäluminen talvi ja kuiva kevät, minkä seurauksena hyttysiä on näillä alueilla ollut monin paikoin normaalia vähemmän.
Pohjoisessa ja idässä lunta taas oli reilusti, ja keväällä vettä riitti Lapissa tulviksi asti. Näillä alueilla kosteassa viihtyvät hyttyset pääsivät kehittymään hyvin.
Katso yllä olevalta videolta, mitkä hyttyslegendat ovat totta ja mitkä eivät – MTV Uutiset selvitti asiaa viime kesänä.
– Pääsääntöisesti hyttysten ykkösjuttu on kevään vesimäärä. Jos lammikoissa piisaa tarpeeksi vettä, hyttysiä on reilusti. Jos taas ei, niitä on vähemmän, Leinonen sanoo.
Kokonaisuudessaan hän arvelee hyttyskesän olevan normaali tai normaalia hiukan runsaampi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Hyttyset ryöpsähtivät ilmoille yhtä aikaa
Kosteuden ja kuivuuden lisäksi myös lämmin kesäkuu on vaikuttanut hyttyspopulaatioihin.
– Hellejakso nopeutti jonkin verran hyttysten kehittymistä munasta aikuiseksi, ja se yhtäaikaisti kuoriutumista. Sieltä on kuoriutunut aikamoisia määriä hyttysiä, ja siksi varsinkin pohjoisessa voi tuntua, että niitä on joka nurkka täynnä, Leinonen sanoo.
Purkautumisryöppy on kuitenkin vain hetkellinen, eikä anna todellista kuvaa koko kesän hyttysmääristä.
– Vuoden kokonaisyksilömäärä on ihan normaali, tai ehkä normaalia hiukan runsaampi. Toki on varmasti sellaisiakin alueita, joissa hyttysiä on normaalia selvästi enemmän, tutkija arvelee.
