Kylmän sään vuoksi moni kesään liittyvä asia on ollut myöhässä erityisesti pohjoisessa. Hyönteismäärät vastaavat paikoin kesäkuun puoliväliä, kertoo asiantuntija.
Kylmä ja sateinen kesäkuu on venyttänyt Suomen hyttyskesää harvinaisen pitkälle.
Normaalisti tässä kohtaa kesää vilkkain hyttysaika olisi jo pikku hiljaa takanapäin, mutta tänä vuonna paksuimmat parvet saattavat vielä olla tuloillaan, kertoo professori Marko Mutanen Oulun yliopiston luonnontieteellisestä tiedekunnasta.
Syy löytyy kuluvan kesän säästä, joka on ollut harvinaisen kylmää ympäri Suomen.
– Tämä vaikuttaa suoraan vaihtolämpöisiin eläimiin. Se hidastaa kaikkea: niiden kehitystä, kuoriutumista ja esiintymisaikaa, sanoo Mutanen STT:lle.
Suomessa ei ole vielä tarkkaa dataa siitä, kuinka paljon hyttysiä on missäkin. Mutanen on kuitenkin ehtinyt kiertää maata ja keskustella hyönteisharrastajien kanssa. V
aikuttaa siltä, että tänä vuonna hyttysiä on ollut tavallista vähemmän Etelä- ja Itä-Suomessa. Pohjois-Suomessa hyttysiä pörrää enemmän.
Tavallisesti yksittäisen lajin hyttyskausi on parin viikon mittainen, mutta kylmä sää pitkittää sitä. Kylmässä hyttyset ovat passiivisempia ja kuluttavat normaalia vähemmän energiaa.
Pohjoisessakin hyttysiä alkaa olla runsaasti vasta nyt, vaikka normaalisti kesähyttysen massakausi alkaisi olla jo takanapäin.
Lue myös: Koivun siitepölykausi oli tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä – "En muista uraltani toista vuotta"
Koko luonto myöhässä
Mutasen mukaan koko luonto on kylmän kesän vuoksi myöhässä. Kasvien ja hyönteisten esiintymismäärät muistuttavat esimerkiksi Kuusamon korkeudella enemmänkin kesäkuun puoliväliä kuin heinäkuuta.
