Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat osoittavat tuoreessa tutkimuksessaan, että ravintolisänä markkinoitu aminohappo l-kysteiini vähentää krapulaoireita.
Hikoilu, vapina, pahoinvointi, päänsärky, vellova olo, hirveä jano, ahdistuneisuus. Krapulan eli alkoholivieroitusoireyhtymän oireet ovat monelle tuttuja kostean illan jälkeiseltä päivältä. Alkoholin käytön jälkeiset vieroitusoireet ilmenevät tavallisesti 4–12 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta ja ovat voimakkaimmillaan 1–2 vuorokautta lopettamisen jälkeen.
Krapula aiheuttaa maailmanlaajuisesti merkittäviä ongelmia heikentyneen toimintakyvyn muodossa esimerkiksi työpaikoilla ja liikenteessä. Nyt jopa päiviä kestävään tuskaan saattaa olla lääke: yksinkertainen aminohappo.
Suomalaistutkijoiden Alcohol and Alcoholism -julkaisussa ilmestyneet tulokset osoittavat, että aminohappo l-kysteiinillä voidaan vähentää krapulaoireita. L-kysteiini reagoi etanolin ensimmäisen aineenvaihduntatuotteen eli asetaldehydin kanssa.
Asetaldehydi on myrkyllinen tuote, joka paitsi aiheuttaa suuren osan krapulaoireista on myös karsinogeeni eli syöpää aiheuttava aine.
Näin tutkimus tehtiin
”Krapulalääkkeen” tehoa tutkittiin tuplasokkotutkimuksessa, johon osallistuneet 19 tervettä vapaaehtoista miestä nauttivat alkoholia kolmen erillisen kokoontumisen aikana. Ryyppäämisen lisäksi osallistujat nielivät tabletteja, jotka sisälsivät joko plasebon, 600 milligrammaa l-kysteiiniä tai 1200 milligrammaa l-kysteiiniä. Lisäksi tabletit sisälsivät vitamiineja.

