Kroonisen kivun vuoksi intiimi kosketus voi tuntua mahdottomalta, penetraatiosta puhumattakaan.
– En halua puhua kroonisista kipupotilaista, vaan ihmisistä, joilla on kroonista kipua. Näin korostetaan sitä, mitä kaikkea muuta nämä ihmiset ovat kuin se kipu, naistentautien dosentti ja psyko- ja seksuaaliterapeutti Katja Kero Tyksin Naistenklinikalta kuvaa.
Tavallinen kipu ei ole haitta – sillä on tärkeä merkitys. Se myös menee lopulta ohi.
– Kivun tarkoituksena on toimia kehon varoitusjärjestelmänä. Kroonisessa kivussa suojaava tarkoitus menetetään, ja krooninen kipu ei kerrokaan enää akuutista vaarasta, vaan se on usein herkistänyt keskushermoston ja aivojen kipuradat ylläpitämään kipukokemusta, Kero sanoo.
Kroonista kipua on yli 2–3 kuukautta kestänyt kipu.
Tuska, joka aiheutui esimerkiksi kudosvauriosta, ikään kuin muuttaa aivoihin eikä enää viestitäkään alkuperäisestä vauriosta. Kivusta tulee osin aivojen tulkintaa, Kero kuvaa.
– Esimerkiksi ulkosynnyttimien kiputilassa, vulvodyniassa, usein sanotaan, että kipu on pistävää ja polttavaa, ihan kuin joku heittäisi happoa vulvan alueelle. Usein voi olla niin, että aivot myös voimakkaasti tulkitsevat tilannetta, eli kipu voi olla hyvin monimuotoista, Kero sanoo.
Kero toimii myös Suomen Gynekologiyhdistyksen Seksuaaliterveyden pienryhmän puheenjohtajana.
Lue myös: Pauliinalla on jopa 27 migreenikohtausta kuukaudessa: "Tosi moni asia peruuntuu lyhyellä varoitusajalla"
Krooninen kipu yhteydessä masennukseen, ahdistukseen, stressiin...
Krooninen kipu on todellista, jatkuvaa ja toistuvaa. Se estää ja haittaa liikkumista, vaikeuttaa unta, aiheuttaa väsymystä ja uupumusta. Kivun takia lihakset voivat jäykistyä, ja voima niistä heiketä.
Sillä, onko kipu alkanut yllättäen, vai onko siitä kärsinyt koko elämänsä, voi olla vaikutusta. Pitkään jatkunut kiputila voi muotoutua osaksi identiteettiä. Jatkuva särky tai muut tuntemukset vaikuttavat myös psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla.

