Lordi-yhtyeen nokkamies Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu kertoo Iltalehdelle, ettei yhtyettä huolittu esiintymään UMK:hon.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi pyöreät 20 vuotta siitä, kun Lordi-yhtye voitti Euroviisut Hard Rock Hallelujah -kappaleellaan.
Juhlavuosi sai monet elättelemään toiveita siitä, että Lordi olisi esiintynyt Uuden musiikin kilpailun finaalissa lauantaina 28. helmikuuta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Lordin nokkamies Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu kertoo Iltalehdelle, ettei yhtyettä huolittu esiintymään UMK-finaaliin. Laulaja olisi itse ollut halukas esiintymään tapahtumassa.
– Kaksi major-levy-yhtiötä tarjosi meitä hyvissä ajoin. Tuli harvinaisen selväksi, että ei kelvata, ei istuta heidän ajatukseen eikä UMK:n fiilikseen musiikillisesti ja tyylillisesti, Putaansuu kertoo IL:lle.
Lue myös: Kommentti: Linda ja Pete voivat tuoda Euroviisut Suomeen – tätä esityksessä on vielä viilattava
Putaansuun mukaan UMK:sta oli sen sijaan tarjottu mahdollisuutta tulla istumaan yleisöön. Hänelle oli ehdotettu, että hän voisi myös ehkä jakaa palkinnon. Tätä laulaja piti "arvonalennuksena".


