Iltalehden lähteiden mukaan kunta- ja omistajaohjausministeri (sd.) Sirpa Paatero eroaa vielä tänään.
Lehden hallituslähteiden mukaan asiasta on keskusteltu.
Lue myös: Omistajaohjausministeri Paaterosta tehty neljä kantelua oikeuskanslerinvirastolle
Posti-kiista on ollut kirkkaasti puhutuin aihe perjantaina. Monikaan ei ole pysyä perillä siitä, kuka on puhunut totta ja kuka on toiminut
Tänään kuumalle kiukaalle paiskattiin entistäkin enemmän vettä, kun Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kiisti pääministeri Antti Rinteen väitteet siitä, milloin omistajaohjausministeri Sirpa Paatero oli saanut tietää Postin suunnittelemasta liikkeenluovutuksesta.
– Kuten julkisuudessakin on todettu, Posti on informoinut ministeriä liikkeenluovutusta koskevista suunnitelmista valmistelun aikana. Jos omistajalla olisi ollut eriävä kanta ja sellainen olisi tuotu esille, olisimme siihen ehdottomasti reagoineet, vaikka kysymys onkin hallituksen päätösvaltaan kuuluvasta asiasta, Pohjola korostaa tiedotteessa.


