Yhdysvaltain perustuslaki kieltää hallinnon edustajia ottamasta vastaan lahjoja kuninkaallisilta ja vierailta valloilta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aikeissa ottaa vastaan Boeingin valmistaman ylellisen lentokoneen Qatarin kuningasperheeltä, kertovat yhdysvaltalaismediat.
Medioiden mukaan Trump aikoisi käyttää kyseistä konetta ensin presidentin virallisena lentokoneena, joka tunnetaan nimellä Air Force One, ja jatkaa sillä lentämistä vielä kautensa jälkeenkin.
Trumpin uutisoidut aikeet ovat varsin ongelmallisia, sillä Yhdysvaltain presidentin vastaanottamia lahjoja koskevat erittäin tiukat säännöt.
Uutiskanava ABC News kuvaili konetta lentäväksi palatsiksi. Sen mukaan Boeing 747-8 -tyypin kone olisi mahdollisesti kallein lahja, jonka Yhdysvaltain hallinto on koskaan saanut.
Qatar pyrki pikaisesti vähättelemään kohua ja sanoi, että huhut, joiden mukaan lentokone olisi lahja, ovat epätarkkoja.
– Koneen mahdollista siirtoa tilapäiseen käyttöön Air Force Onena arvioidaan parhaillaan Qatarin puolustusministeriön Yhdysvaltain puolustusministeriön välillä, Qatarin edustaja Ali al-Ansari sanoi.
Al-Ansari sanoi, ettei asiasta ole tehty vielä päätöstä.

