Ilpo Härmäläisen katoamistapaus oli mysteeri vuosikymmeniä.
Lakimies Ilpo Härmäläinen, 33, katosi kuin ilmaan vuonna 1994. Jälkeensä hän jätti vaimon ja vastasyntyneen pojan, jotka eivät saaneet minkäänlaisia vastauksia vuosikymmeniin.
Kaikki muuttui keväällä 2022, kun henkirikoksen uhriksi joutunut Härmäläinen löydettiin Airiston vesistöstä Turun läheltä. Aallot olivat kätkeneet muovipusseihin käärityn ja ankkurilla upotetun ruumiin 29 vuoden ajaksi.
Ennen mereen upottamista häntä oli ammuttu kahdesti, tutkijoiden mukaan ensin selkään ja sitten päähän.
Lue myös: Lakimies Ilpo Härmäläinen oli juuri tullut isäksi, kun hän katosi jäljettömiin – Leski: "Yhtäkkiä olin yksin vauvan kanssa"
Tapaus avattiin uudelleen
Puolustusvoimien sukeltajat eivät haravoineet vesialuetta sattumalta. Härmäläisen katoamistapaus oli otettu jälleen tarkasteluun kesällä 2021 rikostarkastaja Aki Lahtisen toimesta.
Selatessaan vanhan rikostutkinnan materiaalia Lahtinen näki heti asioita, mitä poliisi voisi vielä kokeilla tapauksen ratkaisemiseksi.
Hän ryhtyi kokeneen rikosylikonstaapelin Jari Veijalaisen ja kahden muun kollegansa kanssa rakentamaan aikajanaa katoamispäivästä sekä tekemään lisäselvityksiä ja kuulusteluja.
Lue myös: Poliisi yritti hypnotisoida pankinjohtajan selvittäessään lakimiehen hämärää katoamista – katso ainutlaatuinen video
Tuomio liikekumppanille
Alkuperäisessä tutkinnassa Härmäläisen vaimo kertoi miehensä lähteneen liikekumppanin, tutkinnassa mainosmieheksi kutsutun Lasse Lehdon kanssa katsomaan erästä asuntoa.
Kuulusteluissa Lehto sanoi, ettei ollut tavannut Härmäläistä katoamispäivänä, eikä tiennyt tästä mitään.
