Imatralaisnaisen sunnuntainen alkuilta sai dramaattisen käänteen, kun parkkipaikalle jätetty auto ei ollut jäänyt odottelemaan omistajansa paluuta.
Imatralainen Kikka Turtiainen oli pysäköinyt autonsa viime sunnuntaina Imatran voimalaitoksen lähettyvillä sijaitsevalle parkkipaikalle. Kun hän oli palaamassa autolleen noin kuudelta illalla, oli ihmetys suuri; tuttua valkoista Renaultia ei näkynytkään missään.
– Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että mitä ihmettä on tapahtunut, kun auton olin siihen juuri jättänyt, Turtiainen kertoo MTV:lle.
Karu totuus paljastui, kun Turtiainen käveli parkkipaikan reunalle; hänen autonsa oli pudonnut useita metrejä alas kaupunkipuroon. Tässä vaiheessa hän myös näki miehen, joka oli nähnyt, kuinka auto oli lähtenyt valumaan jyrkkää pengertä alas, pyörinyt katon kautta ympäri ja mätkähtänyt kivikkoiseen puroon.
– Siinä kohtaa opin uudestaan kiroamisen jalon taidon, Turtiainen nauraa.

Turtiaisen kohtaama mies oli jo ehtinyt soittamaan tapahtumasta hätäkeskukseen.
– Sain pian puhelun poliisilta, mutta he vain ilmoittivat, että harmia riittänee muutenkin, eivätkä halunneet tästä sakkoa kirjoittaa.
Turtiainen arvelee, että vanhasta Renaultista oli vaihde pettänyt. Hän ei uskaltanut vannoa, että käsijarru olisi ollut kytkettynä.
Paikalle saapunut Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen yksikkö ihmetteli puroon juuttunutta autoa aikansa ja tuli siihen tulokseen, ettei se sieltä ainakaan vetämällä nouse.
