Euroalueen inflaatio kiihtyy heinäkuussa uuteen ennätykseen 8,9 prosenttiin, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat ennakkotiedoissaan.
Hintojen nousu on siten kiihtymässä entisestään kesäkuusta, jolloin lukema oli 8,6 prosenttia. Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu uskoo, että huippulukuja ei olla vielä nähty.
– Kyllä se siltä näyttää, että ylöspäin mennään. Ehkä jopa niihin kaksinumeroisiin lukuihin. Energianhinta on se, josta yläsuuntaista painetta tulee edelleen eniten, ruuanhinta samoin suuri kysymysmerkki, kuinka paljon nousua tulee.
Suurin hintojen nousua selittävä tekijä on energia. Energian odotetaan kallistuvan heinäkuussa 39,7 prosenttia vuoden takaisesta. Ruoka, alkoholijuomat ja tupakka kallistuvat 9,8 prosenttia.
– Energianhinta on mukana melkein jokaisessa hinnassa tavalla tai toisella, puhutaan sitten ravintoloista tai kuljetuskustannuksista, Koivu sanoo.
Pohjainflaatio on ennakkotietojen mukaan tasan neljä prosenttia, nousten hiukan kesäkuun 3,7 prosentista. Heinäkuun lukema on ennätyskorkea myös pohjainflaation osalta.
Pohjainflaatiosta on poistettu energian, ruoan, alkoholin ja tupakan hintojen vaikutus.
Korkein inflaatio tilastoidaan Virossa, jossa hintojen nousu yltää 22,7 prosenttiin.
Myös Latviassa ja Liettuassa hinnat nousevat yli 20 prosentin vauhtia. Suomen tahti on Eurostatin indeksin mukaan laskettuna 7,9 prosenttia.
– Suomessa energiahintojen kehitys on ollut maltillisempaa kuin euroalueella. Tämä selittää sitä, että Suomessa inflaatio on jäänyt euroalueen alapuolelle. Jos katsotaan inflaatiota muutoin, niin se on varsin samaa luokkaa kuin euroalueella, OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo.
Euroalueen inflaatio on tänä vuonna ottanut rajusti vauhtia sen jälkeen kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan sysäsi energian hinnat kovaan nousuun.

