Kerttu-hahmon toiminta poikii toisinaan palautetta näyttelijä Inka Ylöselle.
Salattujen elämien Kerttu-hahmon tarinassa on tänä keväänä luvassa sekä positiivisia että negatiivisia muutoksia. Hahmoa tähdittävä näyttelijä Inka Ylönen on innoissaan hahmonsa tulevista juonikuvioista.
– Odotan innolla näitä käänteitä, kun pääsen testaamaan tunnemyrskyjä hahmoni kautta, Ylönen kertoi MTV Uutisille Salkkareiden synttärilehdistötilaisuudessa torstaina 22. tammikuuta.
Ylönen aloitti Salkkareissa vuonna 2024. Kertun rooli oli hänen ensikosketuksensa näyttelemiseen.
Ylönen kokee, että on ajan saatossa kehittynyt näyttelijänä paljon.
– Lähdin nollasta, ja tuntuu, että huomaan joka päivä kehitystä. Se on todella motivoivaa, kun sen näkee selkeästi, hän sanoi.
Lue myös: Tässä on uusi Salkkarit-tähti Inka Ylönen – haaveilee näyttelijäntyön ohella myös toisesta vaativasta ammatista
Salkkarit-rooli on eittämättä nostanut Ylösen julkiseen valokeilaan. Sarjan mukanaan tuoma näkyvyys ei kuitenkaan ole erityisemmin muuttanut hänen elämäänsä.

