Näyttelijä Inna Tähkänen kertoo MTV Uutisille kuulumisiaan toisen raskautensa tiimoilta ja valottaa uutta työprojektiaan.
Näyttelijä Inna Tähkänen odottaa toista lasta puolisonsa Julius Martikaisen kanssa. Hän kertoi iloisesta perheuutisesta Instagram-tilillään syyskuussa.
Tähkänen kertoo nyt MTV Uutisille, että raskausaika on sujunut hienosti ja ollut suhteellisen helppo. Tammikuussa koittavaan laskettuun aikaan on jäljellä enää pari kuukautta.
– Ja sen kyllä huomaa fyysisessä olotilassa, hän nauraa.
Tähkäsen ja Martikaisen esikoinen syntyi toukokuussa 2023. Näyttelijän mukaan toinen raskaus on ollut paikoin erilainen ensimmäiseen verrattuna.
– Tietysti kun on taapero, niin se vie aika paljon huomiota omalta olemiselta. Ei pysty niin paljon vain laskeutumaan raskauden äärelle, ja vapaapäivät eivät ole täysin vapaita, kuten ensimmäisen raskauden aikana oli. Arjen pyörittäminen lapsen kanssa on työ itsessään, hän kertoo.
Tällä kertaa kaikki ei myöskään ole täysin uutta, kuten esikoisen raskauden kohdalla oli. Ensimmäinen raskaus valoi Tähkäseen itsevarmuutta ja rauhaa.
– Siitä ei ole kauhean pitkä aika, kun olin viimeksi raskaana. Nyt en googlaile jokaista olotilaa tai tunnetta ja jännitä, että mitä tämä on. Monesta asiasta tietää, että tämä kuuluu tähän. Kun on oikeasti isompi kysymys, niin soitan rohkeasti neuvolaan enkä jää yksin pohtimaan, hän sanoo.

