Iran lähetti ohjukset paratiisisaarelle, jossa Yhdysvalloilla on mystinen sotilastukikohta.
Iranin kerrotaan ampuneen kaksi keskipitkän kantaman (IRBM) ballistista ohjusta Intian valtamerellä sijaitsevaa Diego Garcia -saarta kohti. Saarella on sijainnut salaperäinen Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian yhteinen sotilastukikohta 1970-luvulta lähtien.
The Wall Street Journal (WSJ) kertoo, että kumpikaan ohjuksista ei osunut tukikohtaan. Median lähteiden mukaan toinen ohjuksista putosi alas jo lennon aikana ja toisen Yhdysvallat pudotti torjuntaohjuksen avulla.
Kyseessä on tiedettävästi ensimmäinen kerta, kun Iran ampuu IRBM-ohjuksen kauas Lähi-idän ulkopuolelle Iranin sodan aikana. IRBM-ohjukseen voi kiinnittää myös ydinkärjen.
Diego Garcia -saari sijaitsee noin 4 000 kilometrin päässä Iranista. WSJ:n mukaan maan ulkoministeri Abbas Araghchi oli aiemmin kertonut, että ohjuksen kantama yltäisi vain 2000 kilometriin. Wisconsin Project on Nuclear Arms Control -järjestön mukaan Iranilla on ohjuksia, joilla on todellisuudessa kyky iskeä jopa 4 000 kilometrin päähän.
Mystinen paratiisisaari, jonne pääsy on hyvin rajattua
Kuvankaunis valkoisen hiekan, rehevän kasvillisuuden ja kristallinsinisen veden ympäröimä Diego Garcia on osa Chagossaaria. Sen lähin naapurivaltio on Malediivit, jonka eteläiset atollit sijaitsevat yli tuhannen kilometrin päässä.


