Reza Pahlavin mukaan pyrkimykset nimittää seuraaja juuri kuolleelle Iranin ylimmälle johtajalle ovat tuhoon tuomittuja.
Iranin viimeisen shaahin pojan Reza Pahlavin mukaan Iranin nykyhallinto on tullut tiensä päähän.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi myöhään lauantaina, että Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei oli kuollut. Iranin valtiollinen televisio vahvisti Khamenein kuoleman varhain sunnuntaina.
– Hänen (Khamenein) kuolemansa myötä islamilainen tasavalta on käytännössä tullut tiensä päähän ja joutuu pian historian romukoppaan, Pahlavi kirjoitti viestipalvelu X:ssä viitaten Iraniin sen virallisella nimellä.
Pahlavin mukaan pyrkimykset nimittää seuraaja Khameneille ovat tuhoon tuomittuja.
Hän kehotti Iranin asevoimia, turvallisuusjoukkoja ja lainvalvontaviranomaisia liittymään osaksi muutosprosessia Iranissa.
Pahlavi kehotti iranilaisia "pysymään valppaina" toistaiseksi.
– Aika mittavalle ja päättäväiselle läsnäololle kaduilla on hyvin lähellä, hän sanoi.
– Yhdessä, yhtenäisinä ja järkkymättöminä, me varmistamme lopullisen voiton ja juhlimme Iranin vapautta kotimaassamme, hän sanoi.

