Näyttelijä-laulaja Hanna-Riikka Siitonen nukkui pois maanantaina. Hänen puolisonsa, Uusi päivä -sarjan pääohjaaja Janne Virtanen, on palannut töihin kuvaamaan sarjan viimeisen jakson, kertoo Ilta-Sanomat.
VIDEO: Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio muistelivat Taikapeili-yhtyeen tarinaa
Taikapeili-yhtyeestä ja Uusi päivä -sarjasta tuttu Hanna-Riikka Siitonen kuoli maanantaina 23. heinäkuuta 47-vuotiaana. Siitonen sairasti kilpirauhassyöpää 18 vuotta ennen kuolemaansa.
Siitonen on kuulunut Uusi päivä -sarjan näyttelijäkastiin sen alusta saakka, eli vuodesta 2010. Hänen puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Janne Virtanen, on toiminut sarjan pääohjaajana. Sarjan viimeistä jaksoa kuvataan tällä viikolla ja myös Virtanen on palannut töihin suuren surun keskellä.
Sarjan tuottaja Samu Reijonen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kuvausviikko on vaikea koko tuotantotiimille.
– Tämä viikko on ollut todella raskas jo senkin takia, että tämä on meidän viimeinen kuvausviikko. Tähän loppuu koko sarjan tuotanto. Voin sanoa, että tämä on meidän kuvausten vaikein viikko. Ei tätä voi tajuta kuin ehkä vasta sitten jälkikäteen, hän sanoo.
Reijonen kertoo, että Virtanen on toivonut töiden jatkuvan tuttuun tapaan.