Stellantis-konserniin nykyisin kuuluva Opel on ilmoittanut luopuvansa polttomoottoriautoista Euroopassa vuoteen 2028 mennessä. Sen aikataulu sähköautoihin siirtymiseksi on tiukempi kuin monella muulla valmistajalla. Lisäksi Opel paljasti, että sen vilauttelema konseptiauto pääsee tuotantoon.
Opel luopuu polttomoottoreista Euroopassa hyvissä ajoin ennen vuosikymmenen loppua. Toimitusjohtaja Michael Lohscheller kertoi, että saksalaisbrändi myy vanhalla mantereella pelkkiä täyssähköautoja vuodesta 2028 eteenpäin.
Peliliikettä voidaan pitää rohkeana, sillä tammi-huhtikuussa 2021 ladattavien osuus Opelin koko Euroopan myynnistä oli vain 9 prosenttia.
Opel ilmoitti eilen myös lähtevänsä Kiinan-markkinoille sähköautoillaan. Kiinan automarkkinat ovat maailman suurimmat, ja Lohscheller uskoo Opelinkin voivan löytää sieltä tuottoisaa kasvua.
Lue myös: Ensimmäinen japanilaisvalmistaja ilmoitti hylkäävänsä polttomoottorit: "Kunnianhimoinen tavoite"
Jo 2024 pelkkiä hybridejä
Yhtiön ensimmäisenä askeleena on koko mallistonsa sähköistäminen vuoteen 2024 mennessä. Tuolloin kaikki uudet Opelit ovat vähintään hybridejä – tosin Lohscheller ei täsmentänyt, ovatko kaikki mallit myös ladattavia.
Opelin aikataulu on pari vuotta kireämpi kuin esimerkiksi Euroopan Fordilla, joka ilmoitti helmikuussa koko mallistonsa sähköistämisestä vuoteen 2030 mennessä. Samassa aikataulussa on myös Volvo ja Bentley. Audi luopuu polttomoottoreista vuonna 2032, Volkswagen 2035 ja silloinkin vain Euroopassa.

